Viime torstaina 23.4.2026 oikean jalan nilkka oli niin kipeä, että melkein itkua pukkasi joka kerta, kun sen päälle joutui varaamaan. Töissä käynti oli suorastaan hupaisaa katsottavaa, kun laahustin pitkin käytäviä. Työkaveri seurasi menoa hetken ja neuvoi lopulta menemään työterveyteen.

Sain torstain iltapäiväksi ajan Mehiläiseen, missä lääkäri pisti kortisoonia nilkkaan ja määräsi uudestaan Etoricoxib-kuurin.

Uskomattominta on se, että vielä torstaina olin tuskissani – ja perjantai-iltana kiersin jo etuysin paikallisella golfkentällä. Jalan kipu oli enää pelkkä muisto.

Kunnes taas…

Kun kaaduin pyörällä niin siitä alkoi katkeamaton kierre. Kihti oli pysynyt pitkään poissa, mutta kaatuminen laukaisi tilanteen päälle. Nätisti jaloissa oleet kiteet lähtivät oikein kunnolla liikkeelle, eikä niitä tahdo saada nyt kuriin millään.

Otin ensimmäinsenä Napro kuurin- ei auttanut, sitten kortisoni kuuri Prednisolon, joka poisti kivun, mutta tunsin miten puudutuksen alla eli kihti omaa elämäänsä ja kun kuuri loppui, niin taas sitä mentiin.

Kerran aikasemmin olin saanut Etoricoxib Krka kuurin, joka teki minulle tuon todella pitkän hyvän ajanjakson mikä nyt katkesi kaatumiseen. Sain samanlaisen kuurin, mutta kun kuuri loppui, niin tilanne on sama nyt kun ennnen kun jouduin ottaamaan ensimmäisen Napron. Eli olen siis ottanut kemikaalia roppakaupalla, mutta mistään ei ollut sitten pidempikestoista apua. Nyt oikean jalan nuppiluun alapuoli ja itseasiassa koko nilkka on turvoksissa ja kipeä.

Yö meni lääkkeiden voimalla. Burana 800 ja Panadol 1000 ostivat minulle kolme tuntia unta.

Kävely sattuu...Täytyy varmaan käydä kävelykeppi ostamassa.

Paljon on ehtinyt lonkeroa virrata Vantaanjoessa viimeisen postauksen jälkeen. Aika kivasti on mennyt, ja pyöräilykausi on nyt avattu. Olen polkenut sähköpyörällä jo pari viikkoa töihin ja takaisin tyylisesti. Sähköllä on kyllä mukava liikkua, kun ei edes vastatuuli pahemmin haittaa ja nopeus pysyy siinä 25 km/h paikkeilla.

Ei tuo vauhti paperilla pahalta kuulosta, mutta kun siihen yhdistää jäät ja hiekoitukset, niin homma muuttuu. Muuttuu itse asiassa sen verran, että tähän pariin viikkoon on mahtunut jo kaksi tilannetta, joissa kuljettajasta on tullut matkustaja. Viimeisin suununtaina 15.3.2026. Olisikohan nopeudella osuutta näihin pannutuksiin? Eikä itse asiassa lonkerollakaan ole ollut osuutta asiaan. Tämä ei vain ole tapaistani.

Kihti on ollut nätisti, ja olenkin elänyt sen mukaan, eli monta litraa lonkeroa ja Pepsi Maxia. On ollut kiva juoda  ja syödä, kun ei ole ollut kipuja. Olisi kyllä hauska nähdä eilinen kaatuminen hidastettuna. Mihin ihmeeseen vasemman jalan isovarvas oikein osui?! Nyt nimittäin tuntuu ihan siltä kuin varpaassa olisi kihtikipu. Jouduin tänään ottamaan auton alle, ja kylläpä kytkimen painaminen sattui. Tuli mieleen se ensimmäinen kerta. Taidan siis ottaa yhden Napromexin, ja laittaa omakantaan uuden pyynnön päälle.

Polven takakipu taisi olla kihtiä ,tai näin ainakin uskon, koska kipu meni itsestään ohi ilman mitään suurempia toimenpiteitä. Hyvä niin, sillä viime aikoina kaikenlainen ylimääräinen säätäminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Kyllä sitä aina ehtii lääkäriin varaamaan ajan... joskus, ehkä, sitten kun on ihan pakko.

Ruokailut ja "juomapuoli" puolestaan eivät ole menneet järin nappiin. Sanotaanko vaikka näin: olen syönyt ja juonut erittäin hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin. Hyvin siinä mielessä, että ne ovat maistuneet mahtavalta, mutta huonosti omalle olotilalleni ja terveydelleni. Pepsiä on kulunut taas aivan liikaa, eikä lonkerokaan ole pysynyt poissa kuvioista. Tähän kun vielä yhdistää viimeisten päivien punaisen lihan ruokavalion, niin en ole erityisen yllättynyt, että keho pistää ajoittain takaisin.

Pari kertaa olen tämän vuoden puolella tuntenut oikean jalan isovarpaan sivussa kipua. Se on sellainen tunne, kuin sukan ja varpaan välissä olisi pieni neula, joka hiertäisi joka kerta, kun astun. Kuuluuko tämäkin kihtioireisiin? En ole varma, mutta jännästi yksi Pronaxen aina riittää laukaisemaan kivun saman tien. Lääkettä ei siis tarvitse ottaa kuuriluontoisesti, vaan satunnainen tabletti silloin tällöin on riittänyt helpottamaan näitä tuntemuksia. Toki olen miettinyt, onko tämäkään optimaalinen ratkaisu, että voiko kipua "sammutella" tällä tavalla ilman, että samalla siirrän ongelmaa vain hamaan tulevaisuuteen? Toisaalta, en myöskään halua alkaa syödä lääkkeitä jatkuvasti turhan takia. Loputon tasapainottelu itsensä kanssa tämäkin.

Mutta jos tämä tosiaan on kihtiä, niin ehkä olisi aika tosissaan vilkaista ruokailu- ja juomatottumuksia. Vaikka sanotaanko nyt suoraan... Lonkkua ja pepsiä on kyllä vaikea lopettaa, niin kuin moni tietää… No, jos tämä vuosi olisi vaikka uusi alku ja asettaisin itselleni jonkin pienen tavoitteen. Ehkäpä aloitan sillä, että juomista vähennän ensin edes vähän? Mutta kyllähän mun pitää juoda. Vähintään kolme litraa päivässä -- vettä. Saa nähdä, riittääkö ryhti tähän, mutta vähintään ajatus on nyt aloitettu.

Mutta jos tänään perjantaina ottaisi edes yhden Bacardicolan, tai sitten toisenkin 😊

Joulut ja uudet vuodet ovat nyt takana, ja vuoden alkuun mahtui myös yksi pidennetty viikonloppu Euroopassakin, joka tuli ja meni hujauksessa. Ruokapuoli on ollut mielestäni aika hyvällä mallilla, mutta väärät juomat tuntuvat yhä maistuvan... Pepsi on edelleen mukana, samoin lonkero tai bacardicola. Pronaksit ovat olleet käytössä todella hyviä, ja pikkulasten lääke on yllättäen toiminut todella hyvin.

Nyt kuitenkin vasemman polven takaosassa, siellä taipeen kohdalla, tuntuu outoa kipua. Se iskee erityisesti jalkaa koukistaessa, esimerkiksi sukan tai kengän jalkaan laittaminen on tuskallista. En ole halunnut ottaa tähän vaivaan enää lääkettä. Voisiko kyse olla kihdistä? Tai ehkä jopa lennosta tulleesta veritulpasta? Toivon, että se menee ohi ajan kanssa ilman pillereitä.

Välillä tuntuu että olisi hyvä olla kuin kuvan patsas. Ei jalkoja, onneksi kädet toimii vielä.

Kuva: Omat lääkkeet

Tiedättekö, join Pepsi Maxia taas ihan kunnolla – vähän kuin kuurina. Ajattelin, että tässä hommassa pitää olla tyyliä, ja juoda reilusti, kun kerran aloittaa. Jossain kohtaa kuitenkin tuli se h****tin huomio, että vasen nilkka alkaa taas turvota. Tuttu riesa, mutta tällä kertaa ärsyttävämpi kuin koskaan. On ollut hetkiä, jolloin turvotus lähtee parilla Naprolla, ja sillä selvä. Nyt tämä perkele on pitänyt jaloissani pintansa jo useamman päivän. Kävely tekee kipeää, ja välillä tuntuu kuin olisin Kanadan hanhi askeltamassa – jalkaterän kääntäminen ulospäin on ainoa tapa saada edes vähän helpotusta.

No, kävin sitten lääkärillä, ja sain uuden reseptin Naproille. Luulin jo, että tämä olisi se ratkaisu, mutta eihän apteekki tietenkään voinut hoitaa asiaa kuten normaalisti. Onnistuin tulemaan ulos lasten Pronaxen-lääkkeen kanssa... Ai että, muistin heti, kuinka pyörittelin näitä pillereitä lapsille joskus miljoona vuotta sitten. Nyt olen sen mukaan lääkitty pikkulasten annoksella – ja olen ihan varma, että saan tästä vielä jonkun "lastataudin" kaupan päälle. Kiitos apteekille vaan tästä lisämausteesta, kun annettiin lapsilta varastettu lääke!

Täytyy tämän Black Friday -huuman kunniaksi vaihtaa Pepsi Max vaikka viiniin, kun ei ulkomailta tilatut lonkerot ehtineet. Ehkä tänään illalla testaisin, kuinka kolme litraa punkkua toimii. Laatikkoviini kainaloon ja menoksi – alkaisiko nilkan turvotus siinä samalla kadota? Eiköhän sen huomaa viimeistään huomenna… tai sitten ei.

En tiedä, oliko syynä kihti vai sittenkin painavat kengät vai niiden yhdistelmä, kun olin syyskuun alussa töissä. Kentällä tuli liikutuksi asfaltilla, joka lämpeni auringossa lähes kuumaksi. Uudet ja ahtaat turvakengät eivät ehkä olleet paras valinta niihin olosuhteisiin.

Hetkenpäästä koin aivan toisenlaisen takaiskun. Rakennus, jonka ohi kuljin useasti, oli remontissa, ja sen edessä palovesiletku kulki maassa valmiina toimintaan. Olen kävellyt saman letkun yli jo monta viikkoa, ja tiedän missä letku on ja minne se menee. Aurinko paistoi, ajatukset taisivat olla jo muualla, kun seuraava havaintoni oli asfaltin pinnassa. On vaikea sanoa, mitä tapahtui, mutta maassa olin kuitenkin, ja nyt toinen ongelma oli ranne, jota olin vaistonvaraisesti käyttänyt kaatumisen vastaanottoon. Kipu oli kova, joten kävin lääkärissä kuvauttamassa ranteen. Onneksi mitään ei ollut rikki, vaikka ranne väsyy edelleen oudosti. En tiedä, toipuuko se hitaasti vai muistuttaako tapaus siitä, että ikää alkaa kehossa olla.

Ps. On se outoa kun kävellessäkin tarvii kypärää nykyään 😊

Kierroksen aikana astuin vahingossa karheikossa piilossa olleen pallon päälle. Nilkka pyörähti ympäri melko ilkeästi, ja vaikka en usko sen murtuneen, kipu ja turvotus saivat minut epäilemään nyrjähdystä. Ehkä tämä kuulostaa erikoiselta, mutta nyrjähdyksen kipu ja kihdin aiheuttama särky tuntuvat yllättävän samankaltaisilta. Nilkkani on nyt siinä tilassa, ettei kunnolla pysty astumaan, ja jokainen askel sattuu kuin olisi kihtikohtaus päällä...

Vaikka tämä harmittaa (eikä vähiten siksi, että golf jäi tauolle), täytyy ottaa takapakki rauhallisesti ja antaa keholle aikaa parantua. Elton Johnin sanoin: "I'm still standing"!!!

Sunnuntai-iltana kaikki vaikutti ihan hyvältä, mutta maanantaiaamu toi mukanaan ikävämmän yllätyksen: vasen isovarvas oli kosketusarka ja sitä jomotti pienimmästäkin liikkeestä. Oireet ovat niin tuttuja, että tiedän heti, mitä tämä tarkoittaa... kihti kohtaus on jälleen tuloillaan. Päässä alkaa tietysti raksuttaa: voisiko suklaa olla syyllinen? En mielestäni viikonlopun aikana syönyt mitään muuta erityisen "kihtialtista". Ei punaista lihaa, ei alkoholia – vain reilusti suklaata.

Tänä aamuna aamupalaksi siis puuroa ja Napromex 500mg.

Tämä suklaareissu saa minut jälleen miettimään, kuinka paska kaveri tämä kihti on. Se ei pelaa sääntöjen mukaan vaan löytää aina yllättäviä reittejä aktivoitua. Suklaaseikkailun jälkeen olen päättänyt välttää seuraavan viikon ajan erityisen huolellisesti sokeria. Onneksi kohtaukset eivät ole viime aikoina olleet aivan yhtä rajuja kuin joskus aiemmin, mutta pieni varvaskipu on tarpeeksi hyvä muistutus siitä, mitä liiallinen nautiskelu saattaa aiheuttaa.

Ehkä suklaa ei itsessään ole pahasta, mutta liiallinen määrä voi silti antaa keholle liikaa prosessoitavaa. Tämä viikonloppu opetti taas sen, että kihdin kanssa kannattaa muistaa kohtuus. Täytyy vain toivoa, että varvas hellittää pian ja pääsen taas liikkumaan ilman kipua.

Viimeisen kahden viikon aikana olen taas oppinut arvostamaan niitä hetkiä, kun kivut pysyvät poissa. Ei tarvitse arvailla, mahtuuko kengät jalkaan tai harrastaa liikuntaa ilman pelkoa kipeästä jalan askeleesta. Ehkä juuri tästä rauhallisemmasta jaksosta pitäisi oppia nauttimaan enemmän ja ottaa se motivaationa panostaa vieläkin enemmän itseni hoitamiseen. Pitäisikö lonkero vaihtaa viiniin, vai kokeilla kokonaan ilman alkoholia?!?